lauantai 6. heinäkuuta 2013

Moottoripyörä on moottoripyörä,skootteri on lälläripyörä.....

Vaikka kesä onkin ja ulkona ollaan vietetty suurin osa ajasta on sitä aikaa jäänyt vielä ompeluunkin. Bloggaustahti vaan on ollut verkkaista ja ne valmistuneetkin ompelukset pääasiassa samoilla kaavoilla tehtyjä kuin jo aiemminkin esitellyt.

Nämä oli kuitenkin pakko tänne laittaa sillä tästä Little elephant kaavasta on tullut yksi meidän suosikki,aiemmin tein tästä pitkähihaisen version velourista viileämpiä päiviä varten,no kovin monta viileää päivää ei onneksi ole ollut joten tarttihan näitä sitten tehdä hellekeleillekkin.

Tosi kivoja näistä kaikista tulikin ja ovatkin olleet kovassa käytössä,sen verran reilu koko on tuo 86cm että menee syksyllä hyvinkin pitkähihaisen kaverina ja nähtäväksi jää mahtuuko vielä ensi kesänäkin :D

Ensimmäinen huppumekko lyhyillä hihoilla valmistui fb:n kangaskirpalta ostetusta kioskikisusta, muistaakseni Leena Renko on tämän suunnitellut. Tämä oli kuosi josta en oikein aluksi tiennyt tykkäänkö vai en värit oli kuitenkin minun mieleen ja oikein kivalta tämä näyttää valmiina vaatteena.


Loput onkin kovin keltavoittoista väritystä mikä sopiikin hyvin kesään ja miellyttää omaa silmääni oikeinkin kovasti. Molemmat kankaat ostettu jälleen fb:n kangaskirpalta,vasemman puoleinen PaaPiin raksuja.


Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä on myöskin PaaPiin tuotoksista löytyvä ihana skootteri joka on tilattu Kangas-mallasta. Raitakankaat on Triteksiltä ja Kangas-mallasta ja resorit Triteksiltä.


8 kommenttia:

  1. Ihania huppumekkosia! juurikin tuota kaavaa itsekin piirtelin, saako udella minkä pituinen mannekiini-neiti on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,neiti on noin 86cm pitkä ja mekot on samaista kokoa,Pituutta on niinkin reilusti et mekot ylttää melkein polviin asti :)

      Poista
  2. Monta ihanaa samalla kaavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :) Näissä on kaikissa niin ihanat kuosit ja värit et ne pelkästää saa jo yksinkertaisenkin mekon näyttämään kauniilta.

      Poista
  3. Voi kuinka hauskalta tuo kioskikisu näyttääkään juuri tuossa vaatteessa. Lempparikaavoilla on vaan niin mukavaa ommella. Vaikka usein mietinkin olisiko aika kokeilla jotain muuta. Tuolla Little elephant kaavalla voisi kokeilla myös hupparia pojalle....hmmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa ite tuppaan jumiutumaan määrättyihin kaavoihin ja niillä sitten tehdään useampikin kappale vaatetta kuten kuvasta näkyy :D
      Tämä kaavahan passaisi varmaan pojallekkin kun helman lyhentää ja leveydestä kaventaa,hihat vaan pitää napata jostakin muusta kaavasta.Tähän ne on napattu Hoops paidasta.

      Poista
  4. Oi kuinka nättejä mekkosia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :) Tosi kovasti tykätäänkin niin äiti kuin tytärkin.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi <3