perjantai 30. elokuuta 2013

Onervaa vain ja ainostaan minulle !

Sampsukan ihanaa jo loppuunmyytyä Onervaa kotiutui meille ihanan iso pala kangasvaihdon merkeissä alueemme "ompelusiskolta ", kiitos kovasti Kati :)

Ihan kokonaanhan tuo kangas ei riittänyt mutta ehkä tämä minun päälläni onkin parempi näin,ainakin kun koetin kuviollista kasvojen viereen niin vaikutelma oli kovin levoton. Näihin pienten verkkokauppojen ihaniin painettuihin kuoseihin on todella vaikeaa löytää juuri sopivaa yksiväristä,tälläkin kertaa tuli ostettua kahta vihreää joustista että sai edes niin lähelle kuin mahdollista. Tämä suht mätsäävä vihreä on tilattu Kangas-mallasta.

Ensin kankaasta oli suunnitelmissa perushuppari kera vetoketjun ja  kenguru/sivutaskujen. Aikani lehtiä pyöriteltyäni päädyinkin piirtämään sellaisen perushupparin kaavan,mutta kun hetken kaavaa katselin ja mittailin niin tulin siihen tulokseen että muokkaan tutusta ja hyväksi koetusta paitakaavastani hupullisen ja pitkähihaisen version. 

Onneksi niin teinkin sillä tästä versiosta tuli niin hyvä että nyt tekisi mieli ommella lukemattomista ihanista joustiskuoseista pino vastaavia talven varalle,mutta eihän tämänkään ompelu ilman ratkojaan sujunut......ensin olin ajatellut tehdä tähän vuorellisen hupun juu ja niin teinkin,mutta totesin sen liian paksuksi takin alla ja niin alkoi purku urakka sillä olin jo kerennyt ommella hupun kiinni paitaan :/

No virheistä oppii,seuraavalla kerralla kun jotain suunnittelen niin neulaan ensin hyvin kiinni ja sovittelen ennen kuin surautan saumat umpeen :) 




Vielä yksi jälleen luvattoman huono sovituskuva,on se kumma kun toiset ihmiset onnistuvat näyttämään kuvissa niin kauniilta ja freeseiltä mutta kun minusta koittaa julkaisukelpoista kuvaa saada niin se on todellakin työn ja tuskan takana !


Vielä nuo hihat jäi mietyttämään,jätetäänkö suoriksi vai laitetaanko resorit niihinkin ?

5 kommenttia:

  1. Tästä tuli tosi kiva! Ihailin jo illalla mut piti tulle vielä uudestaan kattoon ja kommentoimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sandra :) Ihailin jo aiemmin sinun tekemääsi versiota samasta kankaasta kuten myös appelsiinista ja harmnittaakin vietävästi kun sitä appelsiinia en saanut. Toivottavasti tulee joku muu yhtä raikas ja ihana joustis sillä mä oon totaalisen hurahtanut näihin joustiksiin nyt :D

      Poista
  2. Minä laittasin resorit tai kaventaisin :)

    VastaaPoista
  3. Ihana huppari! Ja tykkään hihoista kyllä nuinkin (: Ja kyllä täälläkin sen hyvän kuvan saaminen on työn ja tuskan takana :D

    VastaaPoista
  4. Ihana huppari! Jännää nähdä mitä päädyt tekemään hihoille, itse saattaisin ompsaista niihin resorit.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi <3