torstai 26. syyskuuta 2013

Arkivaatetta poitsulle

On se vaan kumma että nuo lapset kasvaa kuin ruoho kesällä,meidän toiseksi nuorin poitsu on venynyt vuodessa 10cm pituutta joten kaikkien paitojen hihat ja housujen puntit ovat jääneet auttamatta lyhyiksi.

Kaapista raakkasinkin isolla kädellä kaikki pienet teepparit ja pitkähihaiset paidat kiertoon,sillä toinen kaappi pursuilee uusia kankaita mistä pitäisi lisää paitatavaraa ommella :)

Meillä ollaan jo siinä iässä että poika haluaa itse päättää millaisia vaatteita laittaa päällensä,jotkin värit ja kuviot ovat selkeästi mukamas tyttöjen ja toiset taas liian vauvamaisia niitähän ei voi poika pukea päällensä vaan saan erittäin selkeän kehoituksen tehdä niistä vaatetta pikku-siskolle.

Onneksi hän vielä kelpuuttaa aikas monta mammankin valitsemaa kangasta sillä viime sunnuntaina järjestetyiltä kangasvaihtareilta tarttui mukaan ja matkaan aikas monta tosi kivaa kangaskuosia kuten tämä alla oleva Murun kirahvineulos. Innoissaann poika pönki uusia kankaita ja järjesti pinoon ne palat mistä hän ehdottomasti tahtoi paidan tai hupparin  :)



Tähdet ja kuumailmapallot jälleen Lasten Taikamaasta ostettuja,velurikangas Kangas-mallasta


Paitojen kaavana nykyinen lempparini buttoned up,Ottobren lehdestä 1/12 ja housuissa joku oma sovellus.



keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Peruspertsaa pikku-neidille

Jaahas meidän neidistä on tulossa pikkuhiljaa "isotyttö" sillä vaipoista irtautuminen on aikas hyvällä mallilla tällä hetkellä. Bodyt ovat pottailuvaiheessa erittäin epäkäytännöllisiä sillä usein nuo pitkät liepeet uivat potussa kun neiti ei niitä osaa keriä kainaloiden alle tarpeen yllättäessä. Bodyja tuli jossain vaiheessa viime keväänä tehtailtua iso läjä ja ihan kaikkia en niistä raaski laittaa kiertoon,pehmeimmät ja mukavimmat jäävät meille toimittamaan yöasun virkaa.

Peruspaitoja siis tarvitaan,kun kaappia kollasin huomasin ettei sieltä löytynyt yhden ainoaa tällaista vaatekappaletta,mekkoja ja tunikoita kyllä vaikka muille jakaa mutta ajatelkaapa ettei yhden ainoaa peruspaitaa !

Nyt näitä ihan peruspertsoja on sitten ihan liukuhihnalla tehtailtu kuin myös velourisia peruspöksyjä. Kaikki koossa 86/92cm sillä meidän neiti näyttää olevan pitkää ja hoikkaa josko kohta ihan mallinvartalon omaavaan lajikuntaa,on se vaan onni että ainokainen tyttö ei ole perinyt äitinsä vartalonmallia sillä meikäläisen himot ovat vaikeasti hallittavia,väliin tekee mieli ihan hirveästi suolaista ja taas hetken päästä makeaa ja toki hyvälle ruualle olen erittäin perso. Toisinaan peiliin katsoessa iskee tuska ja itseinho jonka seurauksena taas hetken katsotaan mitä suuhun laitetaan,myönnetään että kovin heikko olen kaikenmoisille houkutuksille joten nopeasti ne terveelliset elämäntavat taas unohtuu :D

Trikoot on suurimmaksi osaksi tilattu Lasten Taikamaasta missä on melko hyvät valikoimat kivoja kuoseja ja mikä parasta tosi edulliset postikulut,taitaapi olla niin että tuo nettikauppa on saanut minusta uuden vakiasiakkaan. Velourit on tilattu Kangas-mallasta missä hinta/laatusuhde on mielestäni kyseisessä kangaslaadussa ihan kohdillaan.


Kuumailmapaalot muistaakseni Naperonutun suunnittelemaa kangasta,oikein kivan tuntuista eikä edes kutistunut pesussa ja rummutuksessa juuri mitään.




Znokin ihanat kukkaset sopii niin hyvin sekä keltaisten että punaisten vellujen kanssa että oli ihan pakko laittaa kuva molemmista väriyhdistelmistä :)


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Juhlahumua

Tänään juhlittiin meidän perheen nuorimman pojan 4-vuotis synttäreitä ensimmäisten kaverikutsujen merkeissä,kovasti tuo poitsu olikin niitä odottanut viimeiseen viikkoon meillä ei ole muusta puhuttukaan.

Jo kuukausi sitten oli selvää että synttäreitä juhlitaan merirosvoteemalla,sillä poitsu otti bongasi hienoa lautasia,mukeja ym. paikallisesta Tiimarista. Niitähän sitten ostettiin ja kirppariltakin löytyi sopivasti merirosvohattu ja muu rekvisiitta mikä ilahdutti pientä miestä oikein kovasti.

No mutta mitä sitten vaatteiksi,sopivaa kangasta etsiessäni kuin tilauksesta postilaatikkoon kolahti paketti,tässä taannoin osallistuin hyvän mielen haasteeseen  Sandran tekemää blogissa,tuon kyseisen haasteen olin jo tyystin unohtunut ja paketti tulikin kivana yllätyksenä.
Paketista löytyi juuri sopiva pala laiva-aiheista kangasta josta riitti paidan etukappaleeseen ja lyhyisiin hihoihin,kaveriksi paitaan löytyi Triteksiltä ostettua raitatrikoota.

Paidan pariksi valikoitui äskettäin valmistuneet peruspöksyt jotka värinsä puolesta sopi parhaiten ja mitäs muutakaan kun mukavaa vaatetta laitetaan sellaisille synttäreille mihin osallistuu muutama samanikäinen lapsi ja leikit tapahtuu lattiatasossa :)

Täytyihän sitä tarjoilunkin sitten jotenkin liittyä tuohon teemaan,niinpä tämä mamma sitten käytti perjantai-lauantaiyön tunteja ahertaessaan kakkuun koristeita.


Paidan kaavana Buttoned up ja koko noin 110cm,housut omalla kaavalla koko noin 110-116cm


                                    Kovasti puhallettiin jotta saatiin kynttilät sammumaan :)


Kakun täytteenä oli aina niin hyvää Fazerina ja appelsiinimoussea höystettynä Lemon curdilla. Päällä sininen marsipaani ja koristeet sokerimassasta. Hyvää oli eikä paljon jäänyt tähteelle suuresta kakusta :)



Kakun koristeideat tuli kun googlen kuvahaulla hain teeman mukaisia kakkuja :)