perjantai 31. elokuuta 2012

Pienelle prinsessalle


Tilaustyönä valmistui pienelle prinsessalle tällaiset pöksyt koossa 62cm.
Tähtivelour ja kuumailmapallot trikoot molemmat tilattu Kangas-mallasta ja resorit ostettu Triteksiltä.
Housujen kaava on muokattu Ottobren Anis pöksyistä,on mukava kaava kun lahje tulee yhdestä kappaleesta eikä tule sivusaumaa.

tiistai 28. elokuuta 2012

PaaPiin IHANAT kuosi


Iiiiiiihanaa,ihanaa nyt ne on vihdoin täällä,nimittäin PaaPiin Nosh organicsille suunnittelemat kangaskuosit.
Onneksi oli nopea näpyttely sormi ja kerkesin tilata ensimmäisten joukossa niin sain kaikki ne kankaat joita halusinkin :) Nämä siis tilattu Kangas-mallasta mistä tilaan suurimman osan käyttämistäni kankaista.

Keltaista kettua tilasin 1 metrin ja siitä on tarkoitus ommella sekä tytölle että pojalle jotakin mukavaa,muita kankaita ½ metriä kutakin. Nämä kyllä päätyvät toistaiseksi laatikkoon marinoitumaan,kunnes eteen osuu se oikea kaava mistä lähdetään ihanuuksia toteuttamaan :)


Samaan syssyyn postilaatikkoon kolahti paketti myös Euroteamilta mistä tilasin ensimmäiset oikeat tuotemerkkini. Hienoja ovat vaikkakin yksinkertaisia,mutta saa ainakin näin alkuun kelvata :)

Pohjana näissä kerma ja kirjailutekstinä pinkki. Euroteamilla oli edulliset merkit ja nopea toimitus,valitettavasti vain kangas ja kirjailu värivaihtoehtoja on todella vähän ja niinpä niistä oli oikeastaan vain tämä minun makuuni.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ollaan kavereita jookos.......


ollaan ananas ja kookos :) Poitsulla mahdoton paita vaje kaapissa,joten nyt täytyy oikein urakalla näitä talveksi tehdä.
Turkoosi apinaperhe ostettu Facebookin kangashamsterit ryhmästä ja Talvi-ilo puolestaan Sampsukasta,resorit molempiin hankittu Triteksiltä.
Molemmissa paidoissa koko 104cm ja kaava  uusimmasta Ottobre lehdestä.


Tässä paidassa on pojan suosikki kangas. Tämäkin ostettu kangashamstereista ja oli niin pieni pala ettei saanut koko paitaa tehtyä tästä kankaasta. Selkäpuoli samaa vaaleaa oranssia kuin hihoissakin.
Oranssi kangas ja resorit ostettu Triteksiltä.
Tässä myös koko 104cm ja kaava sama kuin toisissakin paidoissa.

tiistai 21. elokuuta 2012

Karhut kalassa haaveilevat sydän autoista


Olihan näitä IHANIA kankaita sitten aivan pakko saada,vaikka kakkoslaatuisenakin :)
Kalastavat karhut on siis tilattu Ikasyriltä ja on kakkoslaatuista sinertävän pohjavärinsä vuoksi. Myös sydän autot on tilattu sieltä ja tämä kangas on priimaa. Resorit on ostettu Triteksiltä ja sopivat väreiltään oikein hyvin näihin kankaisiin.

Paita on kooltaan 104cm ja tehty uusimman Ottobren Litlle Lamb kaavalla. Housujen kaava on jostain vanhasta muoti Muksu lehdestä ja koko on 98cm, niissä vanhoissa lehdissä koot ovat reilua mitoitusta.

Tämä setti valmistui omalle poitsulle ja vastaava setti lähtee saman ikäiselle veljen pojalle,sillä hänen äitinsä esitti toiveen saada näistä kankaista housut ja paita,ehkä myös pipo  :)


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Retronorsu näkee tähtiä


Käännettävistä kypärämyssyistä on tullut jonkin verran kyselyitä ja tilauksia,tässä nyt yksi maailmalle lähtenyt tilaustyö. Asiakas valitsi kankaiksi Retronorsun ja sinipohjaisen isot tähdet. Onnistui oikein hyvin ja mielestäni tuli kivan näköinen,norsu on niin ihanan pehmeä pullero ja tähti taas puolestaan niin reipas.
Lisäksi matkaan lähti pari tuttinauhaa.


Sama setti tässä vielä toisinpäin :)


Ihanaiselle veljen pojalle matkasi tällainen setti hänen äitinsä valitsemistaan kankaista. Voi kuinka poika oli ollut riemuissaan ja peilannut itseään monta kertaa myssyjä vuoroin vaihtaen.
On se vaan niin sydäntä lämmittävää  kuulla että asiakas on ollut tyytyväinen <3

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Vielä on kesää jäljellä,vielä tulee aurinkoisia päiviä....


Ihanainen Triteks tämän mamman paitavaraston pelastaja :)
Ensimmäinen Tissikseni on siis tehty yllä mainitusta liikkeestä ostetusta kankaasta,myös resorit on sieltä hankittu.Tissikseen olen käyttänyt kaavana kirpparilta löytämääni H&M vanhaa imetyspaitaa koko L,olisi ehkä kuitenkin saanut olla kokoa suurempi minulle.
Sen verran muokkasin kaavaan että jätin kietaisuleikkauksen alta rinnat peittävän kangaspalan pois sekä lisäsin kietaisukappaleisiin korkeutta ja lisäsin resorin rintojen alle,koska alkuperäisessä mallissa poikkileikkaus tuli hassusti rintojen päälle.

Tästä tuli kokoa lukuun ottamatta mielestäni oikein hyvä ja tällä kaavalla näitä valmistuu muista Triteks:iltä ostetuista kankaista varmasti lisääkin :)


Tässä lähikuvassa näkee kuinka olkasaumat ovat vähän liian lyhkäiset ja kainalon kohdalta hiukka vetää....

maanantai 13. elokuuta 2012

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt....

Tälläisen villin kokeilu idean sain eilen illalla. Pojan housuista jäi pätkä velouria ja päätin kokeilla tehdä siitä vuorellisen kypärämyssyn syksyyn.
Tällainen siitä sitten tuli,näytti kovin orvolta vain korvien kera joten viimeistelin sen huovasta neulotulla sydämellä ja napilla. Sydämen sisällä vähän vanua ja kiinnitetty myssyyn muutamalla pistolla.


Tässä kuvaa myssyn vuorista,tämähän on siis tavallaan myös kääntömyssy,mutta ehkä nuo korvat ikävästi painaisivat päähän vaikka ohkaiset ovatkin......


Tässä pari sovitukuvaa neidistä,on niin huono pysymään paikallaan että noin 20 kuvaa otin ja vain nämä kaksi jotenkin käyttökelpoisia. Mutta hyvin sopii,olen itse oikein tyytyväinen myssyyn :)


Tässä vielä sivukuvaa,tämäkin enemmän tai vähemmän heilahtanut :D

Syksyn tullen sieniä kasvaa.....


Se tunne kun kaikki lähtee menemään pieleen......se tuli näiden housujen osalle moneen kertaa. Hiki päässä ompelin ja tuskanhiki niskaa valuen ratkoin juuri ommeltua saumaa :( Kaikki meni hyvin niin kauan kuin tuli vyötärön vuoro,sen jälkeen kaikki menikin pieleen ja useamman kerran. Vyötärökaitaleen ompelu ei sitten minulta ohjeen mukaisesti onnistunut,olisi vaan pitänyt tehdä niin kuin ennenkin,eli lisätä vähän vyötärölle pituutta ja siitä taittaa kuminauhakuja tai laittaa resori.

Housujen kaava on jostain vanhasta Muoti Muksusta ja ehkä vähän "kökkö" nuo sivusaumat tuppaavat tulemaan etupuolelle jota ei kyllä onneksi käytössä huomaa. Testi versioon valitsin Halpa hallista ostetun ihanan suklaanruskean velourin, taskuiksi pipoista ylijääneet tilkut ja kanttaukseen valkoisen resorin.

Housuihin tein taskut elämäni ensimmäiset sellaiset,pitihän minunkin kokeilla kun kaikki ovat blogeissaan esitelleet mitä hienompia taskuja housuihin ja paitoihin. Mutta eihän näistä nyt sellaiset tulleet,vähän kummallisesti pussittavat.....ja ovat ehkä hieman liian pitkät.

Mammaa kovasti harmitti housut kunnes poika tuli ja kehaisi : Hienoja kuvia,ihanat housut,onko nämä minulle ? Kyllä poika kovasti tykkääkin ja taskut vaikka pitkät ovatkin on oikein mieleiset kun niihin voi jemmata vähän isommankin tavaran :D


Tähän hätään ei parempaa kuvaa saatu,kun poika ei suostunut enään housuja jalastaan riisumaan,niin mieleiset ne ovat :)

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Omppu pomppu

Koettakaa kestää näitä minun tylsiä postauksia samoilla kaavoilla tehdyistä vaatteista :D
Tässä siis jälleen Ottobren Hoopsista muokattu tunikamekko kokoa 92cm,tähän lisäsin taitteelle 2cm jotta sain hieman leveyttä lisää ja muutaman laskoksen kaula-aukkoon etu ja takakappaleelle.

Mennäänpä sitten itse mekon ompelun ihanuuteen,tänään oli taas niitä päiviä milloin mikään ei ota sujuakseen.....kun olin ommellut mekon kasaan ja vaihdoin kaksoisneulaan niin huomasin päästelleeni koko mekon perusneulalla,jää siis nähtäväksi onko mekko ensimmäisen pesun jälkeen reikäjuustoa :D

Resoriksi valitsin ensin vaaleanpunaiset,kun sain nämä aputikattua ja aloin tikata päältä huomasin ensimmäisen hihan jälkeen resorin venyneen mahdottomaksi lörpäksi,ei siis muuta kuin purkamaan :(

Onneksi tuli tämä kämmi,muuten en olisi tullut laittaneeksi tämän värisiä resoreja mekkoon ja ilman näitähän tämä olisi muistuttanut vissiin yökkäriä,nyt vihreät resorit tuovat kivaa pirteyttä tähän perusmekkoon.

Vieläkään en ole resoreihin tyytyäinen sillä nämäkin venyivät tikatessa,ei onneksi niin pahasti kuin aiemmat ja saumavarat pullistelivat jostain kohtaa resorin alta esiin kun en uskaltanut resoria venyttää ettei venyisi.
Joten onko tässä nyt vika ompelijassa vai resorissa ?

Salainen ompeluystävä

Facebookin ommeltujen vaatteiden kirpparilla järjestettiin taannoin leikkimielinen salainen ystävä postitusrinki. Pitihän minunkin siihen sitten osallistua :)
Idea on se,että jokainen listaa sellaisia asioita mistä pitää,itse laitoin listaan mm. väreistä turkoosin,limen,violetin,pinkin,keltaisen ja oranssin. Mainitsin myös lasteni iät ja koot sekä sen,että rakastan itse tehtyjä juttuja.Tämän jälkeen ringin järjestäjä arpoo kaikille salaisen ystävän jolle sitten lähetetään paketti koettaen laittaa siihen jotain sellaista mistä ystävä on ilmoittanut pitävänsä.
Ja tällaisen ihanan lahjan postipoju minulle kantoi,värit ovat juuri niitä joita olin listannut asioihin joista pidän.

Itse postitin salaiselle ystävälleni apina teepparin ja junapipon sekä vähän namua,toivottavasti oli mieleiset :)

Lahjuksia vauvelille

Tällainen paketti lähtee pienelle poikavauvalle. Kypärämyssy kokoa 44cm ja pipo kokoa 40cm ihanan pehmeästä pingviini trikoosta valmistettu .Kangas ostettu Kangas-mallasta ja resorit Triteksistä. Toivottavasti lahjan saaja ja vanhemmat ovat tyytyväisiä. Samaan perheeseen lähti myös toinen paketti mistä en harmikseni huomannut ottaa kuvaa :( Paketti sisälsi kaksi ruokalappua ja pari tuttinauhaa.